Nämä teknologiat ovat mullistaneet kasinoalan

Jos palataan ajassa taaksepäin 1990-luvulle, huomataan kehityksen huima kaari, jota teknologiassa on tapahtunut sitten tietokoneiden ilmestyttyä jokaisen saataville. Kaikkien arki pyörii älyteknologian parissa tavalla tai toisella ja moni tavallinenkin arkinen asia vaatii nykyään teknistä tukea toimiakseen. Myös nettikasinot ovat kokeneet paljon. Se, että nettikasinoille pääsi suomalaisetkin pelaajat pelailemaan avoimesti netin välityksellä 2000-luvun alussa oli huikeaa, mutta nythän niillä voi pelata, vaikka älykellolla.

Kuka olisi uskonut tätä vielä 1990-luvulla, kun valtaosa vielä käytti lankapuhelinta soittamiseen ja kävi viemässä pankkisiirtolappuja pankkiin maksaakseen laskuja, että 2020-luvun tienoilla voi käyttää älykelloa ranteessaan ja hoitaa samoja asioita rannekellolla. Pelinvalmistajat ja -kehittäjät ovat tiedostaneet tämän jo tovin, ja yhä useammat uudet pelit tulee jatkossa pystyä integroimaan automaattisesti erilaisiin älylaitteisiin erillistä teknologiaa kehittämättä. Teknologinen kehitys on käsittämätöntä, eikö?

Uudet pikakasinot ‒ Mitä ihmettä on tapahtunut?

Valtaosa ihmisistä omistaa nykyään jonkin älylaitteen, joko älypuhelimen, tietokoneen, tabletin, älypuhelimen tai älykellon ja näillä kaikilla mobiililaitteilla on mahdollista pelata erilaisilla pikakasinoilla, mobiilikasinoilla, livekasinoilla sekä kryptokasinoilla. Tämä älyteknologian kehitys on määritellyt jo vuosien ajan ja tulee määrittelemään jatkossakin suurelta osin koko kasinopelialan suuntaa. 

Uusimmilla nettikasinoilla pelinvalmistajat ovat keskittyneet ennen kaikkea kaikkien tarjoamiensa kasinopelien tarkkoihin grafiikoihin, mutta myös pelien sisältöihin. Pelien laatu ja sisältö ovat nykyään yhä realistisemman tuntuisia ja pelien sisällä voidaan jo tehdä ostoketjun jatkotoimia, kuten ostaa erillisiä bonustarjouksia tai osallistua pelinsisäisiin turnauksiin muita pelaajia vastaan. 

Pikakasinot

Kuten muuallakin maailmassa, myös Suomen kasinomarkkinoilla pitivät kärkipaikkaa pelaajien suosiolistoilla vuosien ajan niin sanotut perinteiset rekisteröitymisen vaativat kasinot. Nykyään nettikasinot ovat niin kehittyneitä, että oikeastaan hyvin harvat enää vaativat rekisteröitymistä, tai ne ovat tuoneet rekisteröitymisen rinnalle mahdollisuuden olla rekisteröitymättä vaivalloisen rekisteröitymislomakkeen avulla. 

Pelaamisen katsotaan olevan turvallista pikakasinoilla, jotka omaavat voimassa olevan pelilisenssin joltain ETA-alueen maan eli Euroopan talousalueen maalta, yleisimmin Maltalta tai Virosta. Peliviranomaiset valvovat tarkkaan kyseisiä nettikasinoita ja käyttävät sivujensa suojaukseen huipputasoista SSL-tekniikka. Se estää pelaajien tietojen päätymisen kolmansille osapuolille.

Vaikka pikakasinoille pääsee pelaamaan rekisteröitymättä erikseen, tarvitsee jokainen pelaaja silti itselleen pelitilin muun muassa pelitaukoja ja tarjouksien saantia varten. Tähän on ratkaisu. Kun etsii nettikasinoa, jossa pääset pelaamaan nopeasti ja kotiutuksetkin saadaan onnistumaan vaivattomasti, kannattaa ottaa suunnaksi rekisteröintivapaa pikakasino. Pikakasinoja.com on erikoistunut kasinoihin, jotka tarjoavat pikarekisteröitymisen. Sivulta voit myös selaa tämän hetken uusimmat pikakasinot.

Rekisteröityminen verkkopankkitunnuksilla

ansaitse rahaa kotona 15.000€ kk

Näillä play n play-kasinoilla pääsee pelaamaan ilman rekisteröitymistä ja pelaajan henkilötiedot tallentuvat automaattisesti maksutavan myötä nettikasinon järjestelmään, muodostaen pelaajalle henkilökohtaisen pelitilin. Pelitili tarvitaan bonusten ja kampanjatarjousten tarjoamiseen ja vastaanottamiseen sekä mahdolliseen kanta-asiakasohjelmaan liittymiseen. 

Rekisteröintivapaa nettikasino mahdollistaa rahansiirrot lähes reaaliaikaisina maksunvälityspalvelun välityksellä. Näitä maksunvälityspalveluita ovat muun muassa ruotsalaiset Trustly, Brite ja Zimpler, brittiläinen Revolut. Markkinoilla on myös monia muita vaihtoehtoja, mutta näissä toimivat suomalaiset verkkopankkitunnukset. 

Rahansiirto on näillä kasinoilla naurettavan helppoa ja kasinoelämyksistä pääsee nauttimaan heti kasinolla kuin kasinolla. Pay n play-kasinot käsittelevät rahojen nostopyynnöt yleensä heti, ilman että pelaajan tarvitsee lähettää lisädokumentteja (KYC-lisädokumentteja) todentaakseen henkilöllisyytensä tai vakituisen asuinpaikkansa. 

Mobiilipelaaminen ‒ peräti 70 % pelaa mobiililla

Pitkään kasinopelialalla toiminut Microgaming avasi ensimmäisen kasinon 1990-luvun puolivälissä eli vuonna 1995. Kyseinen kasino on edelleen toiminnassa, koska se toimii Microgamingin pokeri- ja kasinoalustalla. Koska nettikasinoita syntyy ennätysvauhtia, on kilpailu alalla todella kovaa. Mobiilikasinoiden synty ja kehittyminen ovat olleet elintärkeä valttikortti valtaosalle kasinoista. 

Nykyään jokaiselta löytyy jonkinlainen älylaite kotoaan ja jopa koululaisilla on poikkeuksetta kaikilla oma älypuhelin ja muut mobiililaitteet käytössään. Kaikilla mobiililaitteilla on mahdollista pelata erilaisia pelejä, joten on selvää, että kuluttajien tottumus käyttää mobiililaitteitaan pelaamiseen on kasvanut. Onkin tutkittu, että peräti 70 % kasinopelipelaajista pelaa mobiililla. 

Ei tarvitse kuin kirjautua älylaitteen sovelluskauppaan, niin löytää monipuolisen valikoiman eri ikäisille tarkoitettua F2P (free-to-play) -pelisovelluksia. Tällaiset ilmaiset pelit eivät toki tuota pelinvalmistajille samanlaisia suuria voittoja kuin kasinopeleistä saadut tuotot, mutta niiden lomassa tarjottavat maksulliset pelit ja pelien sisällä tehtävät ostot tuottavat. 

Sama pätee nettikasinoilla. Nettikasinopelien pelinsisäiset erilaiset ostomahdollisuudet sitouttavat pelaajia yhä enemmän kasinopeleihin, suurten voittojen toivossa. Pelien sisällä on mahdollista ostaa ilmaiskierroksia ja bonuksia, joissa on kierrättämisvaatimuksista huolimatta mahdollista kääriä sievoisenkin rahasumma kotiuttaakseen sen omalle pankkitilille. 

Livekasinot

Kasinoala on kehittynyt huimasti mobiilikasinoiden syntymisen myötä ja uhkapelaaminen on ollut mahdollista jo muutamia vuosia useilla eri älylaitteilla. Livekasinot tuovat pelaajille sosiaalisen kanssakäymisen tunteen ja mahdollisuuden olla osa jotakin suurempaa. Yksi livekasinomaailman tunnetuimmista ja luotetuimmista pelinvalmistajista on Evolution Gaming, joka operoi useampia kasinoita ympäri Euroopan. 

Evolution Gaming on yksi arvostetuimmista livekasinopelien tuottajista. Pelatessaan livekasinon pöytäpelejä, kuten blackjackia, rulettia tai baccarattia, pelaajille välitetään livekuvaa joko Maltalta tai Latviasta riippuen siitä, missä livepöydässä hän kulloinkin pelaa. Evolutionin tuotantostudiot sijaitsevat aidoissa kasinoissa, jotta pelaajalle tulee mahdollisimman aidon tuntuinen fiilis pelatessaan livekasinopelejä. 

Livekasinopelien personoiminen on jo sellaisella upealla kehityksen asteella, että pelaajat voivat pelatessaan säätää pelin asetuksista esimerkiksi jakajan ääntä kovemmalle ja peliääniä hiljemmalle. Äänten lisäksi pelaajilla on mahdollisuus tuunata myös kuvalaatua ja zoomata tarvittaessa haluamaansa paikkaan. Vain tulevaisuus näyttää, mitä kaikkia säätömahdollisuuksia livekasinopeleihin vielä saadaan oman pelikokemuksen ja -elämyksen täydentämiseksi. Saammekohan kasinopelimaailmaan mukaan muun muassa elokuvista tutun 3D-grafiikan, jolloin elämyksellisyys saa aivan uudet sfäärit myös livekasinopeleissä. Tuskin siitäkään ollaan enää kovinkaan kaukana.

Kolikkopelien bonusostot

Kasinobonus on yleensä uudelle pelaajalle tarjottu etu, jonka tarkoitus on houkutella pelaaja kasinosivustolle. Uusille pelaajille tarjotaan pääsääntöisesti tervetuliaisbonuksia, kun taas aktiivisille pelaajille tarjotaan erilaisia muita bonuksia. Muiden bonusten, kuten talletusbonusten avulla, pyritään pitämään olemassa olevat pelaajat aktiivisena. Yleisimmät bonustarjoukset liittyvät talletuksiin, pelaajien lojaalisuuteen (kanta-asiakasohjelma) tai pelimääriin. Nykyisin kolikkopeleihin on saatu myös pelinsisäisiä bonusostomahdollisuuksia, varsinkin suosituimpien ja tunnetuimpien pelinvalmistajien slotteihin eli kolikkopeleihin. 

Kasinobonukset ovat nykyaikaisen kasinopelaamisen ehdoton kulmakivi, koska kasinoala on niin monisyinen maailma, jossa kaikki kasinot eivät millään pärjää. Kaikki bonukset kannattaa luoda niin, että pelaaja tuntee saavansa jotakin megalomaanista extraa oman sijoittamansa rahan päälle sekä luomaan elämyksellistä tunnelmaa täydellisen kasinoelämyksen saavuttamiseksi. On selvää, että nämä tarjotut bonukset ovat suoraan verrannollisia pelaajan sitoutumiseen eli pelaajan pelaamiin pelimääriin ja yleiseen pelikäyttäytymiseen.

Automatisoituja uskollisuusohjelmia tarjoavat parhaat pikakasinot

Nettikasinoita kiertelevälle ja niihin mahdollisesti sitoutuneelle pelaajalle on tärkeää, että kasinon muhkeiden bonusten, laajan ja laadukkaan pelivalikoiman, hyvän asiakaspalvelun sekä monipuolisten maksutapojen lisäksi kasino on teknisesti hyvin toteutettu. Nettikasinoiden tekninen toteutus vaihtelee suuresti, niitä operoivien yritysten omistuspohjasta ja teknisistä taustajärjestelmistä eli back officeista riippuen. Pelaajalle kaikki näyttäytyy suht koht samanlaisina toteutuksina kasinosta riippumatta, mutta tekniset puitteet saattavat olla aivan muuta. 

Kasinot saavat automatisoitua toimintojaan monin eri tavoin ja automatisoinnin piiriin kuuluvat muun muassa erilaiset bonukset, kanta-asiakasohjelmat ja VIP- eli uskollisuusohjelmat. Monilla nettikasinoilla uskollisuusohjelmat ovat automatisoitu niin, että pelaamalla kyseisellä kasinolla aktiivisesti pelaaja kerryttää pisteitä ja palkintoja. Näitä pisteitä voi halutessaan muuttaa esimerkiksi ilmaiskierroksiksi tiettyihin ennalta valikoituihin peleihin tai muuttaa bonusrahaksi. Palkinnot voivat olla melkeinpä mitä tahansa, yleensä ilmaiskierroksiin liittyvää. 

Kaikilla kasinoilla ei ole tällaista hienoutta, että järjestelmä kerää pelatessa tarpeeksi informaatiota pelin kulusta, tarjotakseen pelaajalle lisäetuja. Automatisointi perustuu lähinnä siihen, millaisia toimintoja kasinon taustajärjestelmä tukee ja mitä kyseinen haluaa pelaajan toiminnasta saada selville tarjotakseen tälle parhaat mahdolliset edut ja kampanjat säännöllisesti. Esimerkiksi jotkut taustajärjestelmät eli back officet eivät tue kaikkia maksutapoja, pelinvalmistajia tai kirjautumistapoja. Tämän vuoksi kasinomaailmassa tulet törmäämään erilaisiin kasinoihin, kuten Trustly-, Zimpler- ja Brite-kasinoihin ja kainoihin, joka tarjoaa kaikki mahdolliset maksutavat ja uskollisuusohjelmat. 

Kryptokasinot ‒ pelaa pikana

Kryptokasinot

Uhkapeliala on muuttunut kymmenessä vuodessa todella paljon, eikä riitä, että pelien luonne ja visuaalisuus ovat muuttuneet huimasti. Maksutapoja tullut rutkasti lisää ja mukaan kuvioon on kirinyt myös digitaalinen valuutta eli kryptovaluutta. Kryptovaluutta on salauskirjoitustekniikkaan perustuvaa digitaalisessa muodossa olevaa täysin käyttökelpoista valuuttaa, jota on kehitetty jo kymmenien vuosien ajan. Kryptovaluutoista tunnetuin ja käytetyin on edelleen vuonna 2008 perustettu Bitcoin, joka laskettiin liikkeelle vuoden 2009 aikana. 

Kryptovaluuttoja on syntynyt lähes 15 vuoden aikana yli 20 000 kappaletta, ja lisää on tulossa. Bitcoin on saanut paljon jälkeläisiä ja sitä mukailevia Bitcoin-variaatioita on syntynyt monien eri yritysten toimesta. Kryptovaluutta hyväksyttiin useilla nettikasinoilla viralliseksi maksutavaksi vuonna 2021. On ennustettu, että lähitulevaisuudessa kryptovaluutat tulevat dominoimaan uhkapelimaailmaa kryptokasinoiden muodossa. Vaikka kryptovaluuttaa on käytetty jo vuosien ajan, soveltaen sitä moniulotteisesti kaupankäyntiin ja erilaisiin transaktioihin normaalina maksuvälineenä, saattaa se silti monien korvaan kuulostaa epäluotettavalta. 

Kryptovaluutta on täysin digitaalisessa muodossa olevaa valuuttaa. Kryptovaluuttaa voidaan kuitenkin rinnastaa niin sanottuun normaaliin fiat-rahaan, jonka voidaan katsoa lähitulevaisuudessa olevan pelkkää digitaalista valuuttaa, koska ihmiset eivät käytä enää käteistä. Kun pelaaja käyttää kryptovaluuttaa pelatakseen nettikasinoilla, pysyy anonymiteetti voimassa ja jäljittämättömänä. Valtaosa kryptoilla pelaavista pitääkin kryptovaluutan käyttöä turvallisena, koska tällöin ei tarvitse pelätä esimerkiksi identiteettivarkauksia. 

Suosittuja artikkeleita

Sisällysluettelo